5 väriä - somehaaste: Sininen ja Vihreä
Sain 5 väriä- somehaasteen nimikaimaltani, Oma Koti Valkoinen- blogin Miialta.
Haasteen edelliseen osaan pääset tutustumaan tästä linkistä, jossa esittelin elämästäni lilan ja fuksian. Nuo värit kuvastavat hyvin minua itseäni.
Seuraavana on vuorossa sininen ja vihreä, jotka kuvaavat itsessäni sitä, mitä haluan tehdä ja mikä on minulle tärkeää. Tässä siis taas kaksi yhdellä kertaa.
Eli sininen. Minulle se merkitsee taivasta ja vettä. Olen karavaanarina päässyt aivan uskomattoman kauniisiin paikkoihin ympäri Suomea. Ja vähän Pohjois-Norjaakin myöten.
Ja yhtä hyvältä tuntuu katsella omalla pihalla taivasta ja siellä lipuvia pilviä.
Tykkää myös vaeltaa, kulkea metsissä ja luonnossa yleensä. Eväät vaan reppuun ja menoksi.
Yritän elää niin, että voin tehdä, mitä haluan. Minulle se on merkinnyt enemmän ulkona olemista, poissa hälystä ja kiireestä.
Mutta miten nuo värit sitten ovat sisutuksessa?
On minulla ollut sisustuksessa sininenkin aikakausi, ihan sohvia ja tuoleja myöden. Löysin muutaman kuvan kätköistäni, pöytä 15 vuoden takaa ja sohva noin 10 vuoden, olkaa hyvä:
No, sittemmin on tuo maku hieman muuttunut ja nykyään meiltä löytyy sinistä hyvin vähän. Maustelaatikosta löytyvät luottopurkkini, joita olen kyllä pikku hiljaa vähentänyt ja karsinut. Kuitenkin ruuanlaitossa tulee käytettyä hyvin pitkälti samoja mausteita.
Vihreää löytyy sitten pelkästään kasvien muodossa, sisältä ja ulkoa.
5-osaisen somehaasteen idea on siis seuraavanlainen:
Koosta 5 blogipostausta tai muuta some-kuvajulkaisua (kuvakollaasi tai kuvakaruselli) valitsemastasi kodin, tilan, pukeutumisen tai meikin keskipisteenä / kohokohtana olevasta väristä. Liitä julkaisuun #5väriähaaste -hashtag ja haasta mukaan 5 bloggaajaa, somettajaa tai ystävääsi.
Tällä kertaa haastan mukaan kaikki lukijani, toteuta haaste blogissa tai somessa, tee siitä oman näköisesi.
Missä sinä viihdyt vapaa-ajallasi? Kerro kommenteissa.