Ammattijärjestäjä ikäihmisenkin apuna

02.01.2019

Ammattijärjestäjän ammatti on aika lailla vielä tuntematon. Kuitenkin me ammattijärjestäjät teemme korvaamatonta työtä kodeissa joissa asuu monenikäisiä ihmisiä.

Elämän ruuhkavuosiin kun lisätään kasvavia lapsia, lapsien alati vaihtuvia tavaroita ja jatkuva kiireen tuntu, silloin on hyvä kääntyä ammattijärjestäjän puoleen ja yhdessä käydä paikat läpi ja harjoitella uusia toimintatapoja.

Kun lapset lentävät pesästä, alkaa usein helpottaa, silloin on hyvä aika katsoa eteenpäin ja suunnitella uutta elämänvaihetta.

Lopulta kun ikää tulee lisää ja elämä on tasoittunut normaaleihin arjen uomiin, alkaa törmätä uusiin haasteisiin.

Kun ikää tulee, mahdollisesti liikuntakyky heikkenee ja ainakaan ei jaksa enää puuhata niin kuin ennen. Silloin on syytä ottaa rohkeasti uusi askel ja käydä järjestelemään itselleen helpompaa elämää.

Usein tuossa vaiheessa on oma koti ja siellä omat rakkaat tavarat. Mutta onko niitä tavaroita ihan liikaa? Onko hankala käyttää haluamiaan tavaroita, tai onko hankaluuksia siivouksen kanssa.

Olen työskennellyt nyt asiakaskohteessa, jossa olemme asiakkaan ja hänen läheistensä kanssa ja avulla saaneet käytyä läpi valtavan määrän tavaraa.

Suurin osa on ihan uudelleenjärjestelyn kautta saatu järkevämpiin ja käyttökelpoisimpiin paikkoihin.

On aivan turha antaa kaapeista paraatipaikkoja tavaroille, joita ei käytetä. Päinvastoin täytyy pyrkiä siihen, että mitä enemmän jotain käyttää, sitä helpompi se on ottaa käyttöön. Ja ennen kaikkea palauttaa paikalleen.

Lisäksi kannattaa iän kertyessä miettiä, että mihin sitä säilöö kaikista kauneimpia kuppeja, lautasia ja asioita? Tuleeko vaatekaapista käytettyä kaikkia siellä olevia vaatteita? Sopivatko ne edes?

Mitäpä jos ottaisi elämän iloksi uudet tavat, juo kahvisi parhaista posliineista arkenakin ja pukeudu miellyttäviin, parhaimpiin vaatteisiisi.

Ja uudelleenjärjestele tavarat niin, että pystyt itse ne ottamaan ja palauttamaan.

Silloin pystyt nauttimaan omatoimisuudesta mahdollisimman pitkään.

Muista, että ei ole pakko yksin pärjätä, pyydä rohkeasti apua, joko läheisiltä tai vaikka ammattijärjestäjältä. Ammattijärjestäjänä vien puolestasi ylimääräiset tavarat asianmukaiseen hävitykseen tai kierrätykseen, sekä annan tehokkaan avun järjestämiseen ja toimin apukäsinäsi.

Niin kuin asiakkaani sanoi: "En oikein uskaltanut pyytää apua, kun mietin että en enää itse pysty niin tehokkaasti toimimaan". Niimpä, se on taas yksi syy, miksi tätä hommaa teen.

Onko sinulla lähipiirissä ikäihmisiä, jotka voisivat tarvita apua? Kerro kommenteissa suurimmat haasteenne.


Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.

Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?

Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua. Soita heti 040 7484735 tai laita viestiä yhteydenottolomakkeella.