Hyvästit tavaroille – vapauttava minimalismi

12.09.2021

Sain yllättäen kirjastosta viestin, että varaamani kirja on noudettavissa. Kuitenkaan ei minulla ollut juurikaan muistikuvaa, mistä kirjasta oli kyse. Kipasin hakemaan kirjan ja sitten muistinkin varanneeni kyseisen kirjan jo muutama kuukausi sitten hyvien suosittelujen vuoksi. Eli kirjastosta sain käsiini Fumio Sasakin Hyvästit tavaroille - vapauttava minimalismi.

Tapani mukaan kirja tuli luettua piankin muutamana iltana. Näin ammattilaisena suhteeni tavaroihin on jo muuttunut paljon vuosien myötä, mutta kirja oli mielestäni hyvä, ajatuksia herättävä ja motivoiva.

Kirjassa käydään läpi minimalismin syntyä ja yhteiskunnan muuttumista nykyisen tavarapaljouden vuoksi.

Lisäksi kirjassa on 55 käytännöllistä neuvoa, joiden avulla on helppo itsekin miettiä suhtautumistaan tiettyihin tavaroihin. Esimerkiksi; Jos hukkaisit tavaran, olisitko valmis ostamaan sen uudelleen täydellä hinnalla? Kirja sisältää myös 15 lisävinkkiä, ajattelemisen aihetta.

Kun ihminen alkaa raivaamaan kodistaan turhia tavaroita, hiljalleen suhtautuminen tavaraan muuttuu. Luopuminen on asia jota on harjoiteltava. Asiakkaiden kanssa huomaan selvästi, että ensin on vaikeaa luopua turhista tavaroista. Ajan kuluessa ja työn jatkuessa alkaa asiakaskin sisäistämään, mikä on oikeasti tärkeää ja säästämisen arvoista. Eli luopuminen helpottuu harjoittelemalla ja suhde tavaroihin muuttuu ajan ja elämäntilanteiden muuttuessa.

Onnea on omistaa vähemmän.

- Fumio Sasaki

Suosittelen kirjaa kaikille raivaamisesta ja vähentämisestä kiinnostuneille. Kuitenkin kannattaa muistaa, että minimalismi on laaja käsite. Minimalismi tarkoittaa jokaiselle eri asiaa. Kuitenkin kirjasta saa hyviä vinkkejä ja ajatuksia tavarapaljouden kanssa painiessa.

Oletko itse ajatellut joskus, millaista olisi minimalismin elämä?

Jos kaipaat apua raivaamiseen, soita heti 040 7484735 tai ota yhteyttä.