Kausivaatteiden säilytys
Tänään oli aamulla meillä ensimmäistä kertaa pakkaslukemia mittarissa.
Se tietää taas sitä, että saa kaivaa esille toppatakkeja, hanskoja ja pipoja.
Talvella vaatteita on kuitenkin enemmän käytössä, joten nyt on hyvä aika miettiä eteisen järjestystä.
Pyri tekemään kaikille omat henkilökohtaiset paikat pipoille, hanskoille ja huiveille. Pienemmille lapsille kannattaa paikat sijoittaa heidän ulottuville. Tällöin sisälle tullessa on helppo opetella laittamaan tavarat heti paikalleen.
Lapsille kannattaa myös asentaa koukkuja takkien ja pukujen säilytykseen. Korkeudelle, johon he itse ylettyvät ne laittamaan.
Miten teillä säilytetään kausivaatteet?
Jos pakkaat kesävaatteita pois vaatekaapista, muista pestä ja huoltaa vaatteet ja kengät. Pakkaa kausivaatteet laatikoihin tai ripusta henkariin ja pukupussiin, jos säilytät vaatteet varastossa.
Kausivaatteet voi säilyttää ylähyllyllä tai varastossa. Helpointa kuitenkin on, jos kaikki mahtuu samaan kaappiin. Tällöin myös kauden vaihtuessa on helppo ottaa kyseiseen säähän sopivat vaatteet käyttöön.
Jos kaipaat vaatekaapin järjestämiseen enemmän vinkkejä, tutustu kirjoittamaani oppaaseen vaatekaappin järjestämiseen ja arjen pyykkihuollon haltuun ottoon. Nyt saat blogin lukijana sen tarjoushintaan 15,90 (norm.19,90e). Käytä ostoskorissa alennuskoodia KAUSIVAATTEET.
Jos kaipaat ammattilaista avuksesi, soita 040 7484735 tai ota yhteyttä.