Koska on oikea aika luopua kirpputorimyynnistä?

21.09.2020

Viime viikolla kävimme asiakkaan kanssa läpi kotiin kertyneitä kasoja. Tai siis ikuisuuspinoja.

Pinoista löytyi paljon vaatteita, kaikki jo saanut poistumistuomion. Osa oli ollut jo kirpputorilla myynnissä, osa ei vielä ollut sinne ehtinytkään. Lopulta päädyimme lajittelemaan vielä myyntiin menevät lastenvaatteet, osa lähtee lahjoitukseen ja osa myöhemmin lastentarvikekirpputorille myyntiin. Samalla päätettiin luopua kaikista aikuisten vaatteista. Kävin vaatteet läpi, poistin myyntilaput ja toimitin lahjoitukseen.

Oli hyvä huomata, että 40-50 vaatetta vie valtavasti säilytystilaa ja mahdollinen myyntituotto näillä oli varsin pieni.

Tästä päästään kysymykseen, että koska on oikea aika luopua kirpputorimyynnistä?

Itselläni oli tässä kuussa 2 viikkoa kirpputoripaikka. Tähän sain innostuksen Instagramin #raivausriennoista. Vihdoin sain kerättyä myyntikelpoista tavaraa pois. Yleensähän lahjoitan kaiken poistuvan tavaran.

Kun kerään tavaroita myyntiin, päätän jo siinä vaiheessa, että mitään ei takaisin tule. Eilen sain käytyä läpi kotiin palanneet tavarat ja kaappiin palautui ainoastaan yksi muumikannu. Kaiken muun kävin läpi, poistin laput ja pakkasin lahjoitukseen toimitettavaksi.

Tällä tavalla tavaran määrä kuitenkin kotona pienenee tehokkaasti. Omana ohjeena siis on, että jos joudut tuomaan jotain kirpputorilta takaisin, lahjoita ne eteenpäin. Olethan jo tehnyt päätöksen tavaroiden poistamisesta.

Kirpputori on minulle harrastus.

Silloin tällöin kuulen asiakkailta, että kirpputorimyyminen on heille harrastus. Tällöin usein nurkissa pyörii laatikoita ja pussukoita täynnä epämääräistä tavaraa. Tavaraa, jotka ovat tulossa tai menossa kirpputorille.

Silloin kannattaa miettiä, että mikä on oikeasti hyöty harrastuksesta. Ja mikä siitä saatava palkka?

Kollega, Ilana Aalto on kirjoittanut asiasta hyvin, löydät kirjoituksen täältä. 

Todellisuudessa kannattaa siis olla kriittinen kirpputorilla myymiseen, luultavasti palkka siitä voi äkkiä jäädä hyvinkin pieneksi. Silti samaan aikaan käytät asiaan valtavasti aikaa sekä luovut tilasta tavaroiden turhaan säilyttämiseen.

Kehotan siis koittamaan myyntiä, ainakin jos kyseessä on arvokkaammat tavarat ja merkkivaatteet. Jos eivät mene kaupaksi, lahjoitus on hyvä valinta. Lisäksi muista myös kirpputorilla käydessäsi olla kriittinen ostamiasi tavaroita kohtaan. Tarvitsetko oikeasti? Ostaisitko, jos hinta olisi suurempi? Ei mitään ole pakko ostaa siksi, että halvalla saa.

Käytkö sinä kirpputorilla myymässä? Kerro hyvät vinkit kommenteissa.

Jos innostuit asiasta, lataa tästä Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- opas.