Meikit ja kosmetiikka, kuinka paljon on tarpeeksi?

24.04.2020

Törmään usein asiakkaillani ja myös kotonani tilanteeseen, että varsinkin naispuolisilla ihmisillä on valtavasti kotona kosmetiikkaa.

On pesuaineita, rasvoja joka lähtöön ja lisäksi meikit, kynsilakat ja hoitotuotteet jokaiseen kehon osaan erikseen. Kuitenkin usein käy niin, että ostaessa jonkun uuden tuotteen huomaat, että ei se oikeastaan käynytkään sinulle. Tällöin kyseinen tuubi tai purnukka jää pyörimään kotiin kaapin täytteeksi.

Kuitenkin meillä jokaisella on aika pitkä historia meikkaamisessa ja ihon hoidossa. Tällöin on hyvin järkevää turvautua hyväksi todettuihin tuotteisiin ja päättää olla haksahtamatta uutuuksiin, aina vaan parempia lupauksia antaviin tuotteisiin. On totta, että iho muuttuu iän ja elämänmuutosten myötä. Silloin on perusteltua vaihtaa tuotteita tilanteen mukaan.

Jos kuitenkin elämä pysyy tasaisena ja olet löytänyt itsellesi omat tuotteet, on tosiasia, että et kamalan montaa tuotetta päivittäiseen tai kuukausittaiseen käyttöön tarvitse. Kannattaa siis tutkia omaa kosmetiikan käyttöään ja rajata aika tarkkaan käytetyt aineet. Arjessa huomaa aika äkkiä, mitä käyttää ja mitkä on ollut vikaostoksia.

Kun luottotuotteet on löydetty, pärjää hyvin niillä. Kun joku on loppumassa, osta vain tarpeeseen seuraava tuote. On aivan turhaa joka ostokerran yhteydessä kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä.

Itse tulen toimeen yhdellä vartalon pesuaineella, shampoolla, värihoitoaineella ja kasvojen pesuaineella. Lisäksi omistan yhden perusrasvan, 4 kasvoille tulevaa tuotetta. Meikkejä arkikäytössä on ainoastaan ripsiväri, kulmaväri, huulten rajauskynä ja huulipuna. Ja arkikäyttö rajautuu ainoastaan lähtiessä johonkin tärkeämpään tapahtumaan. Hiusten laittoon löytyy muotovaahto ja hiuslakka. Näiden lisäksi omistan yhden kristallideodorantin sekä toisen tavallisen deodorantin ja luottohajuveden.

Kynsilakkoja minulla on 8kpl sekä kynsilakanpoistoaine.

Erityistilaisuuksiin kaapista löytyy silmien rajauskynä, värivoide ja puuteri. Lisäksi omistan yhden luomiväripaletin.

Näillä siis mennään. Nämä ei kamalasti vie tilaa vessan kaapista. Kuitenkin olen joskus erehtynyt ostamaan uusia hienoja ja ikuista nuoruutta lupaavia tuotteita. Jos nämä ei kuitenkaan ole vaativalle ja herkälle iholleni käynyt, olen käyttänyt tuotteet muuten pois. Kaikenlaiset rasvat käyvät ainakin jalkojen rasvaukseen.

Kannattaa myös pitää mielessä, että kaikissa tuotteissa on nykyään myös säilyvyysmerkinnät. Jos sellaista ei tuotteesta löydy, on tosiasia, että ne ovat varmasti jo vanhoja.

Lisäksi kannattaa kosmetiikkaa läpikäydessä olla kriittinen, luottaa omaan fiilikseen ja nenääkin kannattaa käyttää hyväkseen. Usein vanhat meikit, erityisesti luomivärit, puuterit ja huulipunat voivat tuoksua hyvinkin vahvasti epämiellyttävältä.

Jos käy mielessä, että "tämähän maksoi paljon", ajattele, että varmaan maksoi, mutta syystä se on jäänyt käyttämättä. Ota tappio oppirahoina ja harkitse tarkkaan tulevia ostoksia. Jos tuntuu pahalta laittaa pois vähänkäytettyjä tuotteita, harkitse tarkkaan ensin, onko tuote käyttökelpoinen. Tai onko lähipiirissäsi joku, joka voi sen loppuun käyttää. Vanhentuneita tuotteita ei pidä milloinkaan siirtää muiden vaivaksi.

Kosmetiikassa kannattaa aina suosia eettisesti testattuja ja tuotettuja tuotteita.

Minkä verran sinulla on kaapissa käyttämättömiä meikkejä ja purnukoita?


Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.

Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?

Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua. Soita heti 040 7484735 tai laita viestiä yhteydenottolomakkeella.