Miksi on vaikeaa olla ostamatta kotikutsuilta?
Syksy on aikaa, jolloin ihmiset taas alkavat viihtyä kotona, lomat on pidetty ja arki alkaa. Syksyisin kaikenlaiset kutsut kotona pidettäviin myyntitapahtumiin lisääntyvät valtavasti. On sisustustavaraa, vaatteita, kynttilöitä sekä keittiötavaroita.
Kaikkia yhdistää se, että on kiva nähdä ystäviä ja kahvitella. Sekä siinä ohessa saada rauhassa tutustua myytäviin tavaroihin.
Kuitenkin hyvin on tiedossa, että ei ole mitään ostopakkoa, mutta miksi on vaikeaa olla ostamatta kotikutsuilta? Kerroin tästä uutiskirjeessäni muutama viikko sitten ja ajattelin että teille muillekin seuraajille olisi hyötyä näistä vinkeistä.
Eli
ihminenhän on laumaeläin. Kun muutkin ostavat, tulee tunne, että pitää ostaa.
Tällä tavoin tuntee, että on hyväksytty ryhmään.
Kun kutsu seuraavaksi tulee, lähde mukaan mutta kyseenalaista ostopäätöksesi.
Onko sillä oikeus tulla kotiinne, vaatia sinulta tilaa ja vaivannäköä.
Sekä että mitä sitten kun siitä tavarasta tulee sinulle tarpeeton.
Normaalin kutsujen kaavan mukaan voit myös päättää miettiä asiaa kahvin ajan.
Ja mikä parasta, kotiinsa voi pyytää miniluennon ammattijärjestäjältä veloituksetta tästä.
Tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen ja saat heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.
Miten sinä hoidat asian? Jätätkö menemättä vai uskotko pystyväsi tekemään harkittuja ostoksia?