Miten aloittaa kodin raivaus, mistä löytää motivaatio?

19.02.2021

Näinä päivinä kun monen elämä pyörii pääosin kotona, alkaa katsomaan kotiaan uusin silmin. Voi tulla olo, että seinät kaatuvat päälle. Huomaa, että kotona on hankala pitää järjestystä yllä.

Voi tulla olo, että pitäisi raivata kotoa pois ylimääräisiä tavaroita, mutta aloittaminen on hankalaa.

Illat kuluvat siihen, että selaat ja luet netin syövereistä kaikki raivaamiseen ja järjestämiseen liittyvät vinkit ja kirjoitukset. Katselet kauniita kuvia hyvin järjestetyistä kaapeista ja laatikoista. Haaveilet uusista säilytysjärjestelmistä. Silti se on kaikki mitä saat asian eteen tehtyä.

Mistä sitten aloittaa kodin raivaus?

Pääasia on, että aloitat. Päätä antaa raivaukselle joka ilta aikaa tietty määrä. Jos aloittaminen on hankalaa, päätä vaikka puoli tuntia kerrallaan. Siinä ajassa saat jo raivattua osan keittiön tasosta tai muutaman laatikon. Puolessa tunnissa saa sukkalaatikonkin käytyä läpi.

Kannattaa hetki miettiä, että millainen se unelma kodistasi on?

Mieti, millaista elämäsi voisi olla. Kuinka paljon tavaraa haluat kodissasi olevan. Haaveiletko avarasta ja siististä kodista? Onko todellisuudessa sinulla kaapit täynnä tavaraa, tasot ja nurkat pursuavat kasoja? Tällöin ainoa keino päästä lähemmäksi unelmien kotiasi on poistaa kodista suuri määrä ylimääräistä, tarpeetonta tavaraa.

Kuitenkaan kodin raivaamisessa ei ikinä tapahdu niin, että yhtenä aamuna huomaat kotisi olevan siisti. Raivaaminen ja järjestäminen vaatii aikaa ja työtä. Kannattaa lähestyä työtä realistisesti, antaa sille aikaa.

Mieti, että missä siellä kotona on kaikista häiritsevin paikka, jossa on epäjärjestystä. Onko se keittiö, eteinen vai olohuone. Aloita sieltä. Ota taso, laatikko tai kaappi kerrallaan. Jos nurkissa pyörii epämääräisiä kasoja tai pinoja, aloita vaikka niistä.

Muutenhan raivaaminen etenee aika lailla niin, että ota tavara kerrallaan käteen, päätä mitä sille tehdään. Jos se on tarpeellinen, se voi jäädä. Jos se on rikki tai tarpeeton, se saa mennä.

Jos haluat aloittaa ihan pienestä, ota vaikka tänään illalla työhön vartti aikaa. Ota roskapussi ja kerää kodistasi roskia, rikkinäisiä tavaroita tai vaikka lehtiä ja papereita joiden tiedät kuuluvan pois lähteviin. Vartin päästä vie kerätyt tavarat roskiin tai paperinkeräykseen.

Näin olet ottanut jo ensimmäisen askeleen. Pienistäkin askeleista syntyy tulosta.

Mistä sinä aloitat? Kerro kommenteissa.

Tästä saat ladattua itsellesi ilmaisen Järjestyksen A ja O - Näin pääset raivaamisessa alkuun- oppaan. Oppaasta saat vinkit, mistä aloittaa sekä vastauksia kohdatessasi luopumisen tuskaa.

Ammattijärjestäjän avulla raivaaminen ja järjestäminen etenee vauhdikkaasti ja loogisesti. Jos kaipaat apua, ota yhteyttä. Muista myös etäjärjestely-palveluni.