Miten selvitä joululahjastressistä - poimi viime hetken vinkit!

08.12.2019

Oletko ostanut joululahjat jo vai ostatko edes?

Joululahjoista syntyy ihmisille valtavasti stressiä ja murhetta. Joko siksi, että ei tiedä mitä ostaisi tai sitten se, että ei oikein ole rahaa ostaa mitään, vaikka haluaisi.

Asiaa helpottaa, kun suunnittelee etukäteen. Laskee kuinka paljon on rahaa käytettävissä ja kuinka monelle lahjoja antaa. Usein haluaisi muistaa kaikkia ystäviä lahjoilla, mutta kannattaa pitää myös pää kylmänä.

Ei ole mitään järkeä ostaa turhaa tavaraa ystäville ja sukulaisille vain joulun takia.

Jos haluat muistaa ystäviä joulun alla, muista vaikka kirjoitukseni aineettomista lahjoista, sen löydät täältä

Pienille lapsille on turha opettaa alusta alkaen, että joululahjoja tulee paljon. Silloin lapsi luultavasti ei edes opi arvostamaan lelujaan ja tottuu siihen, että joululahjoja tulee, on sitten perheen taloudellinen tilanne mikä tahansa. Lasten lahjoissa ykkösasia on aina kysellä vanhemmilta, mitä lapsi tarvitsee. Ja siis eihän lapsilla kaikki lahjat kuitenkaan voi olla järkeviä. Kyllähän lapsi leluja odottaa. Mutta kohtuudella.

Kannattaa kirjata muistiin aina, jos tulee mieleen jotain, mitä toinen todella tarvitsisi. Tällöin sinun on helpompi miettiä joululahjojakin.

Jos nyt on tilanne, että et tiedä, mitä viedä naapureille tai ystäville, leivo pipareita tai jouluinen kuivakakku. Tai hyödynnä joulumarkkinoita ja osta ajanpuutteessa ne valmiina. Nämä tulevat käyttöön ja eivät jätä mitään jälkeensä.

Ja jossain kohtaa ajattele järjellä, ei kaikkia voi muistaa lahjalla. Kohtuus mukaan tässäkin.

Onko sinulla joululahjastressiä?

Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.

Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?

Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua, vaikka itsellesi joululahjaksi. Soita heti 040 7484735 tai yhteydenottolomakkeella.