Muuttajan muistilista – 21 vinkkiä helpompaan muuttoon

01.05.2019

Muutto on raskasta aikaa. Arjen pyörityksen lisäksi pitää pakata kaikki omaisuus, muuttaa ja vielä laittaa tavarat paikalleenkin.

Tässä 21 vinkkiä helpompaan muuttoon

1. Aloita ajoissa. Siinä kohtaa, kun ajatus tai tieto muuttamisesta tulee, kannattaa jo alkaa miettimään, mitä tavaroita sitä sitten haluaa kantaa uuteen osoitteeseen? Olisiko nyt hyvä aika käydä läpi tavaransa ja muuttaa mukanaan vain ne, mitä haluaa omistaa ja mitä tarvitsee.


2. Aloita tavaroiden läpikäyminen heti. Kaapeista, laatikoista ja komeroista voi pakatessa laittaa pois kaikki, mitä ei mukaansa halua. Tee säilytyspaikat mukaan lähteville, myytäville ja lahjoitukseen meneville. Sekä ihan roskat kannattaa viedä heti pois. Voit miettiä, että onko kyseistä tavaraa mahdollisesti käytetty tai tarvittu nykyisessä kodissakaan? Onko sille tilaa uudessa kodissa, tuleeko se käyttöön vai vain kaapin täytteeksi?

3. Tee aikataulut. Kirjaa tarkasti, milloin pitää mitäkin olla tehtynä. Selvitä irtisanomisaikasi. Tee postiin ja maistraattiin muuttoilmoitus viimeistään viikon kuluessa muutosta. Aikaisintaan sen voi tehdä kuukautta ennen muuttopäivää. Tee lista paikoista, joihin uusi osoite pitää ilmoittaa. Olet vastuussa siitä, että laskut päätyvät muutossa oikeaan osoitteeseen ja ne maksetaan ajoissa. Sovi uusi sähkösopimus, hoida mahdollisesti internet-yhteyden siirto, hoida kotivakuutus kuntoon, että se kattaa muutonkin. Toimita tarvittavat lomakkeet Kelaan, jos saat tukia (esimerkiksi olosuhdemuutosilmoitus tai uusi asumistukihakemus).

4. Varaa muuttoon aikaa. Mieti, että muutatko yhden päivän aikana kaiken vai saatko vietyä jo etukäteen tavaroita paikoilleen. Jos viet pikkutavaraa itse, keskitä kaikki suuret tavarat muuttopäivään.

5. Tee aikataulu myös pakkaukseen. Kirjaa päivämäärät, milloin mikäkin kaappi, huone tai varasto pitää olla läpikäytynä ja pysy aikataulussa. Varastosta on hyvä aloittaa. Se kun usein jää viimeiseksi. Käy kaikki läpi, karsi ja pakkaa hyvin loput.

6. Mieti, keillä kaikilla on avain uuteen kotiisi. Joskus voi tuntua siltä, että asunnon lukot olisi syytä vaihtaa uusiin. Keskustele tästä kuitenkin aina asunnon omistajan kanssa.

7. Hanki muuttoapu ja muuttoauto ajoissa. Kysy apua ystäviltä tai sukulaisilta. Jos et saa sopivaa, isoa autoa lainaan, kysele vuokraamoista. Selvitä myös muuttopalvelun hintaa. Palvelu usein yllättää helppoudellaan ja hinnallaankin. Muista myös nokkakärryt, peräkärryä käyttäessä kuormaliinat sekä peitteet.

8. Hanki hieman paksumpia jätesäkkejä, etteivät ne hajoa muutossa. Säkkeihin voi pakata vaatteita, lakanoita ja pyyhkeitä. Merkitse säkit hyvin. Vaatteet voi niputtaa narulla valmiina pinoina niin ne on helppo nostaa kaappiin. Henkarivaatteet niputetaan henkareistaan.

9. Pahvilaatikot. Pahvilaatikoita voi kysellä kaupoista, banaanilaatikot ovat hyviä. Lisäksi kannattaa panostaa kaupoissa myytäviin pahvisiin muuttolaatikoihin. Ne ovat kestäviä, saman kokoisia sekä niissä on kahvat kantamista varten. Vaihtoehtona on vuokrata muuttofirmalta muuttolaatikoita. Jos pakkaat pikkutavaroita pieniin laatikoihin tai pussukoihin, laita ne aina isompaan laatikkoon. Pieniä nyssyköitä on hankala muuttaa. Kirjaa tarkkaan laatikoihin, mihin huoneeseen ne ovat menossa, niin jokainen muuttaja osaa viedä tavarat oikeisiin huoneisiin perille.

10. Pakkauskelmulla saat kelmutettua laatikostot pysymään kiinni. Voit myös kelmuttaa kori-säilytysjärjestelmän kokonaan tavaroineen, jos paino kestää kantamisen. Tällöin tavaroita ei tarvitse edes pakata muuten.

11. Tärkeät tavarat -laatikko tai matkalaukku. Pakkaa yhteen paikkaan muuttopäivän tärkeät tavarat; Lääkkeet, kahvinkeitin, suodatinpussit, kahvia ja teetä, huoneenlämmössä säilyvää maitoa, kertakäyttöastioita, roskapusseja, siivousliina ja pesuainetta, talous- ja wc-paperia, saippuaa ja käsipyyhe, työkaluja, laturit, sakset, tabletit, reititin, johdot, tärkeät avaimet, lukko varaston oveen. Kiinnitä purettuihin huonekaluihin niihin kuuluvat ruuvit ja pienet nippelit.

12. Aamun välttämättömät -laatikko tai matkalaukku. Pakkaa toiseen paikkaan välttämättömät tavarat niin kuin olisit lähdössä matkalle; Pyyhkeet, hygieniatarvikkeet, vaatteet seuraavalle päivälle. Lisäksi aamutavarat, harja, mahdollisesti meikit.

13. Pakkaa sängyistä peitot ja tyynyt sekä mahdollisesti puhtaat lakanat samaan säkkiin. Merkitse se hyvin. Muuton ollessa valmis, tee ensimmäisenä sängyt valmiiksi! Tällöin pääset nukkumaan, kun puhti loppuu päivästä.

14. Muista palovaroitin! Tarkasta heti, että palovaroitin toimii tai hanki sellaiset heti. Asunnon jokaisen kerroksen tai tason alkavaa 60 m2 kohden on oltava vähintään yksi palovaroitin.

15. Kuljeta arvokkaimmat tavarat itse. Jos omistat jotain arvokasta, joka menee herkästi rikki, kuljeta itse nämä tavarat. Mielellään ensimmäisenä niin ei sitten niitä vahingossa oteta mukaan muuttopäivänä.

16. Käynnistä uudessa asunnossa kylmälaitteet ajoissa.

Muuttopäivä


17. Huolehdi, että kaikki on pakattu ja kantovalmiina. Muuton alkaessa muuttokalusto on pihassa, nokkakärryt ja kuorman kiinnitys ja suojaustarpeet löytyy.

18. Pakkaa kuorma niin, että mikään ei mene rikki.

19. Tarkista, että muutossa auttaville on tarjolla riittävästi virvokkeita ja pientä purtavaa. Tarjoa auttaville ystäville ja sukulaisille lounasta, joko helposti keittona, laatikkona tai jotain noutoruokaa. Voit pyytää apua vaikka jotain sukulaiselta tai ystävältä, joka ei muuten mahdollisesti pysty auttamaan muutossa.

20. Kun kaikki tavarat on siirretty, tee ensin sängyt valmiiksi. Sitten voi laittaa tavaroita paikoilleen.

21. Loppusiivous. Jätä loppusiivousta varten vanhalle asunnolle tarpeelliset tarvikkeet. Siivousvälineet, wc-paperia ja jotain syötävää on tarpeen olla. Muuttosiivouksen voi tilata myös palveluna siivousfirmalta. Palvelu kuuluu kotitalousvähennyksen piiriin.

Onnea uuteen kotiin!