Oletko valmis arkeen?

02.08.2018

Elokuu on täällä. Tämä kesä on ollut todella helteinen ja nyt ilmeisesti alkaa jo vähän viilenemään. Suurimmalla osalla alkaa lomat olla pidetty, joillain onnekkailla vielä edessä.

Joka tapauksessa elokuun puolessa välissä alkaa peruskoulut ja elokuun loppuun mennessä miltei muutkin. Tutkintotavoitteisen koulutuksen opiskelijamäärä suomessa on 1,28 miljoonaa, joista noin puolet opiskelevat peruskoulussa.

Tällöin voi ajatella, että kohta alkaa suurella osalla perheistä arki, koulut, opiskelut ja työt.

Kun tuohon on aikaa vielä muutama viikko, on nyt hyvä aika alkaa valmistautua arjen alkamiseen. Ihan perusasiat kannattaa katsoa kuntoon.

Että koululaiselta löytyy reppu ja koulutarvikkeet. Samalla voi vilkaista, että löytyy ja on paikallaan kouluvaatteita, takit, pipot ja hanskaat. Pyöräilykypärä, lamppu ja lukko.

Lisäksi joka vuonna yllättää tuo uimavarusteiden, luistinten ja suksien tarve. Mitä jos kävisi nyt läpi mahdolliset urheiluvälineet, löytyykö oikean kokoisia, missä ne ovat ja tarviiko mahdollisesti hankkia jotain. Kokemukseni mukaan kun kuitenkin asiat muistetaan sitten edellisenä iltana, niin olisivat valmiina.

Tarkista ajoissa, että opiskelijalla on matkalippuasiat kunnossa. Jos tulee kirjojen ostoa, voi käydä avaamassa tilin, että opiskelija voi itse käydä kirjat ostamassa. Onnistuu ainakin suuremmissa kirjakaupoissa.

Kotiin kannattaa tehdä pieni tarkistus, että koululaisilla ja opiskelijoilla on rauhallinen paikka tehdä läksyjä ja säilyttää oppikirjoja ja tavaroita. Vaikka läksyt tehtäisiin keittiössä, on oltava paikka, johon palauttaa tarvikkeet.

Syksyllä voi opetella muutenkin uusia tapoja.

Onko perheessäsi iltaisin kiire ja usein ruuanlaitto ja kaupassa käyminen tuntuu rasittavalta?

Hyvä ja toimiva ajatus on istua perheen kanssa alas ja kirjoittaa listaan kaikki lempiruokanne. Ja mitä yleensäkin halutaan syödä. Listaan voi jaotella ruuat vaikka raaka-aineiden tai valmistusmuodon mukaan.

Sitten opettelemaan uusi tapa. Kerran viikossa istu alas ja tee viikon ruokalista. Nyt on helppoa poimia valmiista ruokalistasta ne ruuat, jotka siihen viikkoon sopii. Katso samalla kalenterista, mitä tulevina päivinä on luvassa. Jos on kiireinen päivä, ehtisikö edellisenä päivänä tehdä jonkun suuremman ruuan, josta riittäisi tuohon kiireen keskellekin.

Sitten tuon viikon ruokalistan mukaan tee kauppalappu, jossa kaikki tarvittavat aineet siltä osin kun ne voi viikoksi ostaa. Ehkä viikon toiselle kauppareissulle riittää sitten maitoa ja leipää.

Ja jos on mahdollista, opettelisitko käyttämään ruuan kotiinkuljetusta tai kauppakassi-palvelua?

Harrastusten tullessa kuvioihin ainakin pienemmillä ihmisillä, tuntuu illat olevan yhtä kuljettamista ja hulabaloota.

Suosi kimppakyytejä muiden vanhempien kanssa. Jos kuitenkin joudut kuljettamaan ja odottamaan, käytä aika hyväksi. Käy odottaessa kaupassa tai lenkillä. Tee läppärillä mahdollisia rästihommia tai ota ihan omaa aikaa kirjan tai käsitöiden kanssa.

Jos elämä arjessa on kiireistä ja väsyttävää, kannattaa miettiä, mistä se johtuu?

Auttaisiko asiaa, jos koti olisi järjestetty paremmin? Pärjäätkö järjestelyssä yksin vai olisiko tehokkaampaa ottaa ammattilainen apuun ja saada kerralla asia eteenpäin?

Onko mahdollista ottaa siivousapua säännöllisesti? Viikkosiivouksen ulkoistaminen tuo ison helpotuksen arkeen.

Millaisia arjen selviytymiskeinoja sinulla on? Kommentoi alle.