Oman kodin järjestys, millainen koti sinulla on ja miltä haluaisit, että teillä näyttää?
Nykyään järjestämisestä ja raivaamisesta puhutaan paljon mediassa ja sosiaalisessa mediassa. Lisäksi esille tulee kuvia ja ideoita siihen, millainen kodin pitäisi olla.
Kuitenkin näissä jutuissa ja kuvissa on usein esitetty hyvin siloteltu kuva. Tosielämässä kuitenkaan kaikki ratkaisut eivät sovi kaikille. Jokaisella meillä on erilaiset kodit, elämäntilanteet ja arki.
On kuitenkin mielestäni erityisen tärkeää, että jokaisen koti soveltuu siihen omaan elämään ja arkeen. Jos elät keskellä lapsien tuomia ruuhkavuosia, kodiltasi vaaditaan eri asioita kuin yksin tai aikuisten kesken eläessäsi.
Minun kotini ja arkeni ollut pitkään kiireen täyttämä, nyt vielä kesällä kotimme muuttui kahden aikuisen kodiksi. Kun lapset lähtee pesästä, arki muuttuu hyvinkin radikaalisti ja yleensä tilaakin vapautuu enemmän.
Kiireen keskellä on hyvä muistaa armollisuus itseä ja muita kohtaan. Arkea helpottaa valtavasti, kun kotona kaikilla tavaroilla on omat paikkansa ja se, että tavaraa on sopivasti käytettäviin neliöihin nähden.
Omasta kodista kannattaa antaa tilaa niille itselle tärkeille asioille ja tavaroille. On aivan turhaa alkaa raivaamaan ja järjestämään omaa kotiaan median kertoman mielikuvan mukaan. Jos et viihdy minimalistisessa kodissa, älä myöskään yritä sellaista tehdä.
Raivaamisen ja järjestäminen alussa tärkeintä on miettiä hetken, mitä haluaa. Mieti millaista olisi tämän hetken elämääsi soveltuva unelma-arki ja koti. Haluatko, että kotisi olisi seesteinen ja väljä mutta tavaraa on paljon. Tällöin ainoa keino toteutukseen on radikaali tavaroiden vähentäminen. Mutta älä poista tavaroita, jotka ovat sinulle tärkeitä. Jos vaikka kirjat ovat tärkeä osa elämääsi, ei kannata suin päin tyhjentää kirjahyllyä. Sen sijaan mieti, mistä muusta saat tilaa tärkeille kirjoillesi. Kirjatkin kannattaa käydä läpi ajatuksella, olen kirjoittanut aikaisemmin kirjahyllyn raivauksesta. Löydät tekstin täältä.
Jos keräät jotain, astioita tai muuta keräilyesineitä, tee niille arvoisensa paikka. Keräilyesineitä ei kannata säilyttää laatikoissa vaan laita ne esille vitriiniin tai muualle, jossa ne pääsevät esille. Keräilyesineille kannattaa antaa tietty tila, mihin ne on mahduttava. Näin määrä ei pääse kasvamaan liian suureksi.
Lapsiperheissä usein tilaa täyttää lelut ja lasten tavarat. On hyvä tiedostaa, että tämä aika on ohimenevää. Silti pidä lelujen määrä kohtuullisena. Siis käytössä oleviin neliöihin sopivana. Osan leluista voi laittaa säilytykseen varastoon. Tällöin leluja vaihtamalla leikitkin kiinnostaa enemmän. Lisäksi silloin kun leluja on vähemmän esillä, niiden paikalleen kerääminen on helpompaa.
Tärkeintä kuitenkin on, että oma kotisi edustaa sinua ja elämäntilannettasi.
Mikä sinulle on tällä hetkellä tärkeintä kotonasi?
Jos innostut raivaamisesta, tästä saat itsellesi ilmaisen Järjestyksen A ja O - Näin pääset raivaamisessa alkuun- oppaan. Oppaasta saat vinkit, mistä aloittaa sekä vastauksia kohdatessasi luopumisen tuskaa.
Muista myös kirjoittamani vinkit ja ohjeet Vaatekaapin pysyvään järjestykseen ja arjen pyykkihuollon haltuun ottoon.