Puolison tavarat järjestyksen esteenä
Törmään silloin tällöin asiakaskäynneilläni asiaan, että "nuo puolison tavarat pyörivät nurkissa, eikä hän halua tehdä asialle mitään"
Mitä sitten voi tehdä, jos kotona on puolisolla paljon tavaraa?
Tavaraa siis, joihin hän ei välttämättä halua käyttää aikaa,
ole kiinnostunut vähentämään tai ne eivät häiritse häntä.
Ihan ensimmäisenä kannattaa miettiä, mikä siinä asiassa ärsyttää. Se, että hän ei ole niin kiinnostunut kodin järjestämisestä? Ehkä se, että hän ei kuuntele ja suostu keskustelemaan asiasta? Vai onko ärsytyksen takana se, että tavaraa on todella liikaa käytettävissä oleviin tiloihin nähden?
Kannattaa miettiä, mikä on tämän ärsytyksen takana. Onko ehkä tunne, että toinen ei välitä. Onko kyseessä stressi, ja oikeasti tällä hetkellä ei riitä energia syventymään tavaroiden läpikäymiseen.
Keskustelkaa asiasta. On aivan turha murehtia asiaa pitkään yksinään, kun asia voi selvitä ihan keskustelemalla. Ja ennen kaikkea kuuntelemalla.
Miten auttaa puolison tavaroiden kanssa?
Jos ja kun pääsette tilanteeseen, että tavaraa voidaan käydä läpi ja mahdollisesti laittaa turhia pois. Silloin on tärkeää kuunnella ja kunnioittaa. Jos puoliso haluaa välttämättä säästää jotain, joka silmissäsi näyttää roskalta, kunnioita hänen päätöstään.
Jos tavaraa on paljon, sopikaa vaikka joku tietty paikka, mihin kyseiset tavarat pitää mahtua. Jos kyseessä on jotain keräilytavaraa, voitte tehdä niille niiden arvolle sopivan säilytyspaikan. Auta, voit käydä puolison kanssa tavaroita läpi, kysele, ja keksi säilytyspaikkoja tavaroille. Pakkaa kiertoon menevät tavarat valmiiksi.
Ennen kaikkea koita asettautua puolison paikalle, miltä tuntuu jos joku käskee tylysti heittämään kaiken pois?
Jos tilanne tuntuu tulehtuvan, muista että apuun on
saatavissa ammattilaisia. Olen auttanut montaa parisuhdetta hoitamalla raivausta
yhdessä vain toisen puolison kanssa. Tällöin ei tule turhaa riitaa eikä tarvitse
tuskastella. Ammattilaisen käyttö on pieni hinta parisuhteen sovusta. Lisäksi voit hyödyntää myös kotitalousvähennyksen verotuksessa.
Muista, että ammattijärjestäjän käyttö vaatii aina asiakkaan suostumuksen. Minulla ilmainen tutustumiskäynti kuuluu aina asiaan ennen järjestelytyön aloittamista.
Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.
Olen myös kirjoittanut e-kirjan vaatekaapin järjestämiseen ja arjen pyykkihuollon haltuun ottoon. Lue lisää täältä ja tilaa heti omasi.
Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?
Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua. Soita heti 040 7484735 tai laita viestiä yhteydenottolomakkeella.