Valokuvat järjestykseen digiaikana

18.07.2019

Nykyaikana ihmisillä on valtavasti valokuvia, niin minullakin.

Kuvaaminen on helppoa, nykykännyköillä saa jo hyvälaatuisia kuvia ja se kännykkä yleensä onkin aina mukana. Lisäksi tilanteista tulee otettua paljon kuvia, että ainakin joku on hyvä.

Tästä kaikesta kehittyy haasteita ja lisätyötä, kun yhtäkkiä onkin puhelin täynnä kuvia, hätäpäissään siirtää ne koneelle ja sinne ne sitten hautautuvat tuhansien muiden joukkoon. Muistuvat sieltä sitten aika ajoin mieleen; "niillekin pitäisi tehdä jotain". Siihen kun lisätään sieltä täältä esiin putkahtelevat paperiset valokuvat niin siinähän on hommaa kerrakseen. Lisäksi koneella majailevien tuhansien valokuvien joukosta on mahdotonta löytää sitä oikeaa mitä etsii.

Tämä kaikki usein aiheuttaa stressiä ja murhetta. Loppuen lopuksi, mielikin lepää, kun kuvat on järjestyksessä. Olen aikaisemmin kirjoittanut tietokoneen järjestyksestä ja siinä sivunnut myös valokuvia, mutta nyt tähän aiheeseen syvällisemmin.

Tässä siis vinkit digivalokuvien järjestykseen

Aloita järjestystyö ja ota sille aikaa

Tärkeintä on se, mikä monessa muussakin; tee suunnitelma ja aloita. Kuvia tulee otettua paljon ja niitä on luultavasti paljon koneelle eksyneenä. Näiden läpikäyminen ja järjestäminen vie aikaa. Tee työtä vaikka pari tuntia viikossa ja sitten kun arkistot on läpi käyty, tee kuvien siirtämisestä rutiini.

Opettele säännöllisesti tuhoamaan tarpeettomat kamerasta tai puhelimesta

Minä olen opetellut uuden tavan. Noin kerran viikossa istun alas ja käyn puhelimen kuvat läpi. Usein samasta tilanteesta on 5 tai jopa 20 kuvaa. Kuitenkin osa epätarkkoja, hassulla ilmeellä varustettuja, identtisiä tai sitten niitä on vaan liikaa. Tilanteen muistaa kuitenkin ihan yhdenkin kuvan perusteella. Kun teen puhelimella esikarsinnan, koneelle siirrettäviä kuvia on huomattavasti vähemmän.

Käytä jotain valokuville tarkoitettua kirjasto-ohjelmaa tai tee koneellesi selkeä kansiorakenne valokuville

Valokuville löytyy hallinta- ja muokkausohjelmia, esim. Adobe Photoshop Lightroom. Itse käytän pelkästään tietokoneen tallennustilaa sekä hyvin merkittyjä kansioita.

Tee ensin kansio valokuvat ja sen alle vaikka vuosittain kansiot. Vuosien alle voi kerätä kansiot tietyistä tapahtumista tai matkoista, esim. Ahvenanmaa2017 tai Joulu2015. Nimeä uudelleen myös kansiossa olevat kuvat. Se käy helposti valitsemalla kaikki ja käyttämällä vaikka kansion nimeä. Kone muodostaa itse niille numerot perään. Näin pystyt löytämään helpommin tietyt kuvat tietokoneen hakuominaisuudella.

Kerää kaikki kuvat samaan paikkaan

Onko sinulla kuvia koneella, kamerassa, puhelimessa, sähköpostissa, WhatsAppissa tai Messengerissä tallessa? Tai jopa kaverin puhelimessa? Kerää kaikki talteen tietokoneelle.

Tee kuvien siirrosta rutiini

Siirrä kuvat koneelle säännöllisesti. Jokaisen reissun, juhlan, tapahtuman tai kuvaussession jälkeen, siirrä kuvat heti koneelle. Nimeä niille oma kansio, karsi huonot ja turhat kuvat pois. Muista uudelleen nimetä myös kuvat. Älä kerää kuvia kameraan tai puhelimeen.

Varmuuskopioi säännöllisesti

Varmuuskopioi kuvat joko ulkoiselle kovalevylle tai pilvipalveluihin. Tee kopioinnista säännöllistä.

Tee tilattaville paperikuville oma kansio

Tilaat sitten paperikuvia tai teet kuvakirjoja, kopioi parhaat kuvat, jotka haluat paperisina heti omaan kansioon. Tällöin tilausajankohdan tullessa ne löytyvät valmiina tietystä paikasta.

Onko omat digikuvasi onnellisesti epäjärjestyksessä vai löydätkö helposti etsimäsi?


Jos innostuit raivaamisesta, tästä voit tilata itsellesi uutiskirjeen, jossa parin viikon välein hyviä järjestämisvinkkejä. Saat lisäksi heti Järjestyksen A ja O - näin pääset raivauksessa alkuun- oppaan.

Jos mietit, että olisiko sinulle mitään hyötyä ammattijärjestäjän avusta, tutustu 100 hyötyä ammattijärjestäjän avusta -sivuuni. Olisiko jostain hyödystä apua sinunkin arjessasi?

Tilaa itsellesi ammattijärjestäjän apua. Soita heti 040 7484735 tai laita viestiä yhteydenottolomakkeella.